Meillä jokaisella on oma tarina. Meistä jokainen haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Se ei tarkoita, että täytyisi joka hetki olla pälpättämässä jonkun kanssa. Vaikka olisi kuinka extrovertti ihminen tahansa, joskus vain on saatava olla hiljaa omien ajatustensa kanssa. On tietenkin niitäkin ihmispoloja, jotka eivät kestä omassa seurassaan omine ajatuksineen hetkeäkään, vaan tarvitsevat toisia ihmisiä ympärilleen joka sekunti. He useimmiten haluavat toisten seuraa itsekkäistä syistä, eivät siksi, että ajattelisivat olevansa muille seuraksi läsnäolollaan.
Covid toi esille sen seikan, että nykypäivän ihmiset haluavat edelleen olla kanssakäymisissä toisten ihmisten kanssa muutoinkin kuin somen välityksellä. Yksinäisiä ihmisiä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Asia nousi tapetille vasta, kun ihmiset, jotka eivät normaalioloissa joutuisi yksinäisyyteen tai eristyksiin, joutuivatkin olemaan erillään muista. Sitten vasta havahduttiin asiaan. Yksinäisyys ei ole ikäkysymys. Yksinäisiä on aina lapsista vanhuksiin. Sanon heti kättelyssä, että minulle vanhus on positiivinen sana. Seniori on lainasana eikä se istu minun sanastooni, muuta kuin urheilulajeista, joissa on junnuja ja sennuja ja välissä vielä nuoret.
Onko sinulla aikaa? Oletko läsnä oikeasti?
On tunnustettava heti kättelyssä, että luuri vie nykypäivänä jättimäisen osan omastakin ajasta. Siitä ajasta, joka olisi paljon järkevämpää käyttää vaikkapa puolison kanssa yhdessäoloon. Se ei ole yhdessäoloa, että istutaan vierekkän ja molemmat räplää puhelintaan. Ei, se on vierekkäin istumista. Sama pätee ystävien ja kavereiden tapaamiseen. Ymmärrän, jos haluaa laittaa vaikka viestin someen, että tapaa ystäviään, mutta jokaikisen päivityksen ja muun diipadaapan kyttääminen ei kuulu läsnäoloon. Kiire syntyy nykyään usein siitä, että puhelin haukkaa liian ison palan ajasta. Puolisoni kanssa olemmekin järjestäneet siten, että yhteisinä vapaapäivinä puhelimista laitetaan hälytykset pois. Lisäksi vaelluksilla on käytössä tehokkain virransäästö, jolloin kaikki turhat äppit jää pois käytöstä. Kiusaus ”tarkistaa” luuri, vähenee tällä tavalla
Käsi sydämelle. Onko puhelin sinun kilpesi muuta maailmaa vastaan? Piiloudutko lautasen kokoisen puhelimen taakse, ettet vain näkisi lähimmäisiäsi tai ettei heitä tarvitsisi kohdata? Somessa on niin helppo esittää vaikka mitä, mutta kasvotusten kohdatessa se ei olekaan niin helppoa. Tietenkin omalla kehonkielellä on myös merkitystä. Jos kehonkielesi muistuttaa kiroilevaa siiliä, tuskin kukaan uskaltaa sinua lähestyä. Jos taas olet helposti lähestyttävän näköinen; en tiedä, miltä silloin näyttää – turrikalta koiranpennulta kenties – ihmiset uskaltavat hymyillä, tervehtiä tai jopa vaihtaa pari sanaa.
Helposti lähestyttävä - siunaus vai kirous?
Äitini sanoi joskus, että oli välillä raskasta olla muiden likasanko ja kynnysmatto. Ihmiset tulivat helposti puhumaan hänelle ja purkamaan sydäntään. Hänelle oli helppo puhua myös vaikeista asioista. Se kävi hänelle raskaaksi, sillä luulen, ettei hänellä puolestaan ollut oikein ketään, jolle hän olisi voinut omista murheistaan avautua.
Olen kai perinyt tämän kuuntelemisen ja helposti lähestyttävän olemuksen häneltä. Nuorempana se tuntui kiroukselta. Niin sanotut ystävät saattoivat soittaa ja puhua kaikki ikävät asiansa minulle. Kuuntelin heitä välillä tuntikausia, jopa yöllä puhelimessa. Parhaimmillaan sain sanottua vain ”niinhän se on” ”eihän se niin kuulu mennä” tai jotain muuta vastaavaa ystävän sanatulvaan pariin tuntiin. Sitten, kun ystäväni oli saanut purettua nämä sydämeltään, hän saattoi todeta: ”Olipa ihana, kun sain puhua sinun kanssasi. Kyllä helpotti”, ja lopetti puhelun. Osa ystävistäni ei juuri muusta syystä yhteyttä ottanutkaan. Se oli nuorempana raskasta, sillä minulla ei vastavuoroisesti ollut ketään, jolle purkaa omaa pahaa mieltä ja oloa, sillä silloinen parisuhteeni oli väkivaltainen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Puhuin eläimille, itkin milloin koiran, milloin hevosen turkkiin. He kuuntelivat. Heillä riitti aikaa ja lempeyttä. Puhun edelleen eläimille ja koen, että he kuuntelevat. Koetan myös parhaimpani mukaan kuunnella vastavuoroisesti heitä, vaikkei kirjaimellisesti samaa kieltä olekaan. Aina ei tarvita sanoja
Meillä jokaisella on tehtävä tässä universumissa
Shamaani ei ole yksinyrittäjä, jonka tavoitteena on oman voiton tavoittelu. Shamaani on yhteisön jäsen ja auttaja. Jos jotain olen tässä shamaaniuden alkutaipaleella oppinut, niin nöyryyttä. Shamaanilla on ollut aina ja tulee aina olemaan jokin tehtävä tässä universumissa ja yhteisössä. Pelkkä rekvisiitta ei tee kenestäkään shamaania. Shamaani on yhteisön antama arvonimi shamaaniuden harjoittajalle, joka toimii yhteisönsä hyväksi.
Olen viimeisien kuukausien aikana kuunnellut tavallista enemmän viisaita shamaaneja ja shamaaniuden harjoittajia, lukenut heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan sekä itse tutkiskellut itseäni, luontoa, maailmankaikkeutta, unia. Kirjoittanut, maalannut, piirtänyt, ajatellut. Viesti on selkeä: meillä jokaisella on oma tehtävämme ja paikkamme tässä universumissa, meillä jokaisella on sielu ja energia. Vastoinkäymiset kuuluvat asiaan, mikään ei tapahdu vahingossa tai sattumalta, kaikella on tarkoituksensa.
Paljonko hymy tai ystävällisyys maksaa?
Välillä tuntuu, että nykymaailmasta katoaa pikku hiljaa toisen ihmisen kohtaamisen taito. Hymy ei maksa mitään, mutta se luo paljon hyvää ympärillensä. Muutama ystävällinen sana tai huomenen toivottaminen ei ole keneltäkään pois. Jaettu ilo on moninkertainen ilo. Onneksi se ei päde suruun. Jaettu suru on pienempi suru. Ennen otin raskaasti muiden ihmisten kohtalot. Tunsin, että olen hyödytön, kun en voi auttaa, tehdä asialle jotakin. En mielestäni aina löytänyt oikeita sanoja, kun toinen kertoi menetyksestään tai muusta surustaan. ”Otan osaa” on aika ontto fraasi, vaikkakin tyhjää parempi. Olen nyt vasta myöhemmällä iällä tajunnut, etteivät ne sanat ole olennaisia, vaan ystävällisyys, kuunteleminen, aito välittäminen ja läsnäolo juuri siinä hetkessä. Kuunnella, kun toinen haluaa puhua. Olen myös oppinut raskaidenkin kokemusten kautta suhtautumaan näihin tilanteisiin siten, etten ota niistä itselleni surutaakkaa tai -kaapua. Olen vain välittäjä, joka auttaa toista puhumaan pahaa oloa pois. Muuttamaan negatiivinen energia edes neutraaliksi tai jopa positiiviseksi energiaksi.
Aina ei jaksa olla iloinen tai sosiaalinen. Eikä tarvitsekaan. Hymy tai ystävällinen sana luo kuitenkin ympärilleen uusia hymyjä ja ystävällisiä sanoja. Negatiivista energiaa kyllä maailmassa riittää. Kumpaa sinä haluat ympärillesi?
