Miksi karhun häntä on pieni töpö ja kärpällä musta hännänpää? Inarinsaamelaisten saduissa seikkailevat ovela kettu ja monet muut eläinhahmot. Saduissa esiintyy myös yliluonnollisia hahmoja, kuten staaloja, kufettaria ja kummituksiakin. Saamenkielisen lastenkirjallisuudelle riittää lukijoita.
Saamelaisten kulttuureissa suullisella perinteellä on ollut lukuisia eri funktioita. Sen avulla on siirretty yhteisön kulttuuria ja historiaa sukupolvelta toiselle. Suullisella perinteellä on ollut tärkeä merkitys myös oman kielen ja identiteetin vahvistumisen kannalta. Suullisen perinteen voi jakaa kahteen eri muotoon:
- Suorasanainen perinne, johon kuuluvat sadut, tarinat ja muistelukset
- Runollinen perinne, joka esitetään lauluina
Perinteisen oraalisen kertomusperinteen lisäksi on rinnalle noussut kirjallinen perinne, kun suullista perinnettä on alettu taltioida kirjalliseen muotoon, ja myöhemmin myös digitaalisiksi tallenteiksi. Nykypäivänä saamenkielisten lastenkirjallisuuden suosio on vahvassa kasvussa. Inarin- ja koltansaamenkielisille lastenkirjoille on erityisen kova kysyntä ja tarve.
Sadut, tarinat ja muistelukset eroavat toisistaan sen mukaan, miten niiden sisältö heijastelee historiallista maailmaa. Sadut sijoittuvat fantasiamaailmaan. Satu voi olla niin opettavainen eläinsatu kuin pelottava kummituskertomuskin. Muistelukset ovat todellisiin historiallisiin tapahtumiin pohjautuvia. Tarinat ovat näiden kahden edellisen kerronnan välimuotoja.
Sadut toimivat ajanvietteenä ja oppimateriaalina aikana, jolloin lasta ei voitu istuttaa television eteen tai tyrkätä käteen tablettia, että ”istu hiljaa ja katso sitä”. Tarinat ja muistelukset toimivat sen ajan aikuisille television ja radion korvikkeena.
Saduissa seikkailevat kaikenkarvaiset otukset
Eläinsadut ovat sekä hauskoja että opettavaisia. Vanhoissa inarinsaamelaisissa eläinsaduissa seikkailevat monet nykysaduistakin tutut hahmot: hiiri toimii kissalle räätälinä, ja kettu petkuttaa muita metsän eläimiä. Tarinoiden opetukset liittyvät hyviin käytöstapoihin ja luonteenpiirteisiin. Sadun lopussa ylpeily ja turhamaisuus kostautuvat eikä ahneuskaan kannata. Sadut kertovat myös, miten jokin eläin on saanut tuntomerkkinsä:
- Kärppä – musta hännänpää syntyi palavasta kekäleestä
- Jänis – nauroi niin, että huulet halkesivat ristin muotoon
- Kettu – sai valkean hännänpään koivun iskusta
- Karhu – sen töpöhäntä oli ketun huijauksen syytä
Hiiri kissan räätälinä on vanha ja yleisesti tunnettu lasten iltasatu, joka on vuosien saatossa muuttunut, jotta se vastaisi paremmin ajan henkeä. Tarinan opetus on säilynyt sadun sisällössä samana: Dunning-Kruger-efekti eli oman osaamisen yliarviointi, voi osua jonain päivänä omaan nilkkaan.
Joulustaalo ja noitarumpu
Saamelaissaduissa vilisee yliluonnollisia olentoja, noitia, ja muodonmuuttajia, joita esiintyy myös monen muun alkuperäiskansan tarustoissa. Saamelaisissaduissa haltiat ovat staaloja, maahiset kufettareja, (gufihtareja). Pelottavilla staaloilla oli usein koira turvanaan. Maan alisessa maailmassa asuvat kufettaret kuvattiin kauniiksi, mutta oveliksi olennoiksi, joilla oli iso porokarja.
Noidat ja kummitukset ovat ylikulttuurisia satuhahmoja ja niiden suosio satuhahmoina on jatkunut vuosisadasta toiseen. Saamelaissaduissa noidat ovat usein miehiä, mutta naispuolisiakin noitia saduissa esiintyy. Noidat osaavat usein myös vaihtaa hahmoaan eri eläimiksi.
Sadut ja tarinat ovat elävää perinnettä ja tärkeitä lasten oman kulttuurisen identiteetin löytämiselle. Omalla äidinkielellä tapahtuva lukeminen ja puhuminen vahvistavat omaa identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Sukupolvi toisensa jälkeen muovaavat niitä itselleen sopivaan muotoon. Fantasiamaailmaan sukeltamiseen riittää avoin lapsenmieli ja ripaus mielikuvitusta.
Tekstistä löytyvien linkkien lisäksi on lähteenä käytetty:
- Inarinlappalaista kansantietoutta. Koonnut A.V. Koskimies ja T.I. Itkonen (pdf)
- Oulun Yliopisto. Marko Jousteen luento 23.1.2024 aiheesta: Saamelainen suullinen perintö
